Minun pieni historiani koirien parissa

Pieni Rosita-pentu on juuri lentänyt Romaniasta ja avustan Eviran eläinlääkäriä kun testaamme pennulta tiettyä bakteeria osana kansainvälistä projektia. Näillä koirilla on kaikki asianmukaisesti hoidettu ja kunnossa.

Usein kysellään mitä minun koirahistoriaani kuuluu ja ajattelin tiivistää jonkunlaisen esittelytekstin tähän oheen elämäni koirista.

Ensimmäiset kosketukseni koiriin on tullut jo ihan lapsuusiässä kotona ja teini-ikäisenä puuhailin enempi vieraiden koirien parissa ulkoiluttajana ja koiranhoitajana.
2000-luvun alussa kiinnostuin eläinsuojelutyöstä ja siirryin rescuekoira-toimintaan eli tukemaan hylättyjen kodittomien koirien hoitoa ja adoptointia sekä kouluttamista niin Suomessa kuin ulkomailla. Tein myös vapaaehtoistöitä mm. Hesyn kissatalolla.

Ensimmäinen aikuisiän koirani oli kotimainen dobermannin ja belgianpaimenkoiran sekoitus uros Eppu, joka tuli luokseni etsimään pysyvämpää kotia ja siirtyi noin vuoden kotihoidon jälkeen omaan lopulliseen kotiin maaseudulle. Eppu tuli minulle 2001. Samoihin aikoihin aloitin vapaaehtoistyöt Pelastetaan Koirat ry.n riveissä keskittyen Virossa tapahtuvaan eläinsuojelutyöhön ja sen tukemiseen.

2002 minulle tuli ensimmäinen "ihka oma" koira vehnäterrieri-mix Netta, joka oli luovutusikäinen pentu. Sen emo oli adoptoitu Vanhasta Varjupaikesta Virosta Suomeen, jossa pennut syntyivät. Netta eli 12,5-vuotiaaksi ja syöpäkasvaimen vuoksi lopetettiin 2015 tammikuussa. Netta oli minun sysäykseni positiiviiseen koirankouluttamiseen, sillä sen hermorakenne oli syntymästä saakka hyvin hauras ja Netalla oli taipumus pelkoagressioon. Tuo 12 vuotta sen kanssa pakotti minut todella opiskelemaan koirien positiivista käsittelyä, siedättämistä, stressitasojen hoitoa, ruokinnan vaikutusta käytökseen ja vaikka mitä muuta aiheeseen liittyvää.
Netan tulon aikoihin siirryin perustajajäseneksi eläinsuojeluyhdistys Rassutassu ry:n ja toimintamme keskittyi tukemaan muiden olemassa olevien yhdistysten ja eläinsuojelutahojen toimintaa kouluttamisen, varainkeruun ja valistamistyön kautta.

2007 vierailin Viron Varjupaikessa ja hain sieltä Nipa-koiran luokseni viettämään vanhuuspäiviään ( Nipa oli noin 8-9 vuotias pystykorva-mix ). Nipa oli odotettua sisukkaampi papparainen, joka eleli suhteellisen energistä veijarielämäänsä luonani vuoteen 2013 saakka. Luusyöpä vei muuten vielä ulkoilmasta hyvin kiinnostuneen koiraherran lopulta.

2010 laumaamme liittyi Romaniasta Kodittomien Koirien Ystävät ry.n toiminnan kautta musta-vaalea neitokainen Bibica noin vuoden ikäisenä. Samalla aloin perehtyä koiratilanteeseen maailmalla ja erityisesti Romaniassa sekä Espanjassa. Myös Viron ja Venäjän kulkukoiraongelma ja sen pitkäjänteinen hoitaminen kiinnosti.
Aloittelin myös koiratreeni-ryhmät pienimuotoisesti tässä vaiheessa ja pääpaino oli aluksi enemmän lenkkeilytilanteiden harjoittelussa sekä lajikokeiluissa. Sittemmin toiminta on säännöllistynyt ja sisällöt vaihtelevat eri ryhmien kanssa.

2014 Viipurin tarhalta luoksemme tuli paukkupakkasia pakoon luovutusikäinen Vertti-koira, jonka kautta olen päässyt opiskelemaan laumanvartija-koirien tyypillisiä edesottamuksia ja kouluttamista. Vertistä onkin kasvanut salskea täysmusta tilusten vartija. Vertin adoptioprosessia hoiti Viipurin Koirat ry.

2015 saapui viimeisin vahvistuksemme espanjalaiselta koiratarhalta Auringonkoirat ry.n kautta eli pieni ruskea Leo-koira. Leon elämä oli ollut hankalaa tarhaolosuhteissa, sillä se oli sairastanut vaikean ripulisairauden ja sillä oli lähtökohtaisesti heikot polvet. Leon kohdalla suurimman haasteen onkin heittänyt terveystilanne ja sen hoitaminen eettisesti.

2016 aktivoiduin useamman vuoden tauon jälkeen jälleen konkreettiseen eläinsuojelutyöhön ja autan kotiseudullani irtokissojen loukutuksessa sekä valistamistyössä. Lisäksi toimin Kulkurit ry.n lentokenttä-ryhmässä eli vierailen silloin tällöin auttamassa lentokentällä koirien luovuttamisessa lennolta uusiin koteihinsa. Minut voikin bongata kurssien lisäksi joskus Terminaalista 2.
Vuosi 2016 oli myös minulle vuosi, jolloin aloitin eläintenkouluttajan ammattiopinnot Helsingissä.

Nyt vuonna 2018 lopettelen opintojani, olen avannut Eläinten Hyvinvointineuvolan ja saanut tehdä paljon työtä niin koirien, kissojen, hevosten kuin kanojenkin parissa. En malta odottaa mitä kaikkea edessä onkaan odottamassa.

PS. Laumaan on aina kuulunut myös vaihteleva määrä ex-kodittomia kissoja, joita on tullut niin orpopentuina kuin suoraan kadulle hylättynäkin. Ja muutama kodinvaihtajakin. Tällä hetkellä viiksiniekkojen lukumäärä on kaunis kutonen.